27 April 2017

BEAUTY CHALLENGE

Heips ♥ Oon piakkoin menossa nukkunumaan. Sitä ennen halusin kuitenkin tulla näpyttelemään tän postauksen valmiiksi. Uskon unen tulevan aika nopeasti, sillä tänään on ollut melko pitkä päivä. Huomenna on onneksi perjantai eikä vappuunkaan ole enää montaa päivää. Hassua miten aika menee niin nopeasti ja maanantaina on jo mun synttärit!

Tänään kuitenkin on vuorossa kosmetiikka-aiheinen postaus. Oon tömännyt monessa blogissa tähän kauneushaaste -postaukseen ja musta siinä on kiva idea. Halusin siis toteutaa omankin version kyseisestä haasteesta ja tässä se sitten tulee.


1) Varhaisin meikkimuistosi?

Ekana tulee mieleen, kun ala-asteikäisenä löysin äidin peitepuikon ja testailin sitä huulipunan lailla huulille. Onneks näiden vuosien aikana oon kuitenkin oppinut, että minne sitä peitepuikkoa kuuluu laittaa.


2) Mitä meikkejä käsilaukustasi löytyy?

Useimmiten ainakin jokin huulimeikki ja/tai huulirasva, puuteri sekä kulmavaha. Lisäksi mulla on suurin piirtein aina laukussa mukana myös ripsientaivuttimet.

IMG_1567

3) Lempituoksusi?

Omistamistani tuoksuista varmaankin Hollisterin Wave -niminen tuoksu. Haluaisin kyllä kovasti hankkia Bossin The Scent for her -tuoksun, sillä se on jotain aivan täydellistä.


4) Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?

Jos ootte lukenut aikaisemminkin mun blogia, luultavasti ootte törmännyt siihen miten vannon riittävän vedenjuonnin nimeen. Muista siis pitää nesteytys kohdillaan ja hörppiä päivän aikana tarpeeksi vettä.


5) Uusin kosmetiikkalöytösi?

En oo hetkeen ostanut mitään uutta kosmetiikkaa. Uusin hankinta on jo tuo edellämainuttu Hollisterin hajuvesi ja siitä kyllä oon tykännyt paljon.

IMG_1590

6) Ikimuistoisin virheostoksesi?

Tulee mieleen vain eräs huulipuna, jota kerkesin käyttää ehkä vain kerran. En voinut sietää huulipunan hajua ja sain siitä päänsäryn, joten jouduin pistämään sen pois. Ei tullut vissiin kaupassa mieleen testata tuotteen tuoksua.


7) Meikkivoiteella vai ilman?

Vaihtelee ja pystyn aivan hyvin liikkumaan ilman meikkivoidetta, varsinkin kesäisin. Useimmiten esimerkiksi koulussa multa kyllä löytyy meikkivoidetta kasvoilta.


8) Eyeliner vai kynä?

Harvemmin teen rajauksia. Jos kuitenkin päädyn tekemää jonkinlaiset rajaukset, niin tartun eyelineriin.
IMG_1556

9) Tuote, jota ilman et tulisi toimeen?

Kulmaväri ja -vaha sekä Sebamedin Liquid face & body wash. Tuolla kasvojenpesuaineella oon saanut mun ihon ja aknen pysymään kurissa. En osaa enää kuvitella käyttäväni muuta puhdistustuotetta.


10) Tuote, jota haluaisit kokeilla?

Mulla on vieläkin testaamatta Anastasia Beverly Hillsin Dipbrow pomade -kulmaväri, joten se!

No mitä tykkäsitte tästä postauksesta?

- Viivi 

23 April 2017

HENGÄHDYSTAUKO

Heippa ♥ Mun viikonloppu on ollut erittäin mukava ja rento. Oon saanut nukkua paljon ja ottaa chillisti. Sen lisäksi oon kerennyt näkemään kavereita ja puuhastelemaan kaikkea muutakin. Nyt ajattelin tulla näpyttellemään ajatuksista, joita mun päässä on pyörinyt lähiaikoina.

Täällä blogissa on ollut aika hiljaista viime aikona ja postauksia ei oo tullut paljoakaan. Se johtuu siitä, että oon kaivannut pientä hengähdystaukoa blogista, kuvaamisesta ja kirjoittamisesta. Parin edellisen postauksen kirjoittaminen on tuntunut hiukan väkisin tekemiseltä ja tekstin tuottaminen on takunnut. Mulla on ollut myös pulaa ideoista ja vaikeuksia keksiä postausaiheita. Sen lisäksi mulla on ollut paljon muuta ajateltavaa ja kalenteri kevään osalta näyttää hyvinkin täydeltä. 

IMG_1453

Koska tää koko blogi homma on mulle on hyvin rakas harrastus ja tykkään tästä oikeesti paljon, oon halunnut ottaa iisimmin muutaman päivän ajan ja antanut blogin levätä. En halua, että tää homma menee sellaiseksi ns ”pakkopullaksi” vaan haluan nauttia tästä täysillä ja kehittyä bloggaajana. Siksi päätin pitää pienen tauon ja kirjoittaa uutta postausta vasta kun siltä tuntuu. 

IMG_1506

Tää tauko ei sinänsä kestänyt kauhean pitkään ja normaaliin rytmiin verrattuna vain pari postausta jäi väliin, mutta se on tehnyt hyvää. On ollut päiviä, jolloin en oo avannut bloggeria kertaakaan ja antanut blogiin liittyvien ajatusten olla. Välillä tarvii tällaista ”lomaa” niistäkin asioista, jotka ovat mieluista puuhaa. Muutaman päivän breikki on virkistänyt kummasti ja nyt mulla on aivan uudenlaista intoa ja energiaa jatkaa teille postaamista. En malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan lisää ja jakamaan tulevia postauksia teille, heh. Love y'all 

IMG_1454
Ootteko te joskus käyny läpi samanlaisia ajatuksia? Entä mistä haluisitte tuleivaisuudessa lukea täällä?

- Viivi 

13 April 2017

FEELS GOOD

Moi Väsynyt, mutta helpottunut fiilis. Tänään nimittäin alkoi pääsiäisloma ja oon ihan innoissani, sillä ollaan juuri parhaillaan matkalla Vierumäelle. Vietetään pitkä viikonloppu serkkujen kanssa yhdessä urheillen sekä rentoutuen. Edellisen reissut Vierumäelle on olleet onnistuneita, joten toivotaan ettei  tämäkään kerta tee poikkeusta. Ajattelin tulla tässä matkan lomassa listaamaan tämän hetken positiivisia ja mieltä piristäviä juttua, sillä hetkeen ei täällä blogissa olekkaan ollut tällaista postausta.

IMG_0659

- Jo mainuttu juuri alkanut pääsiäisloma. Osui jälleen kerran loma oikeeseen kohtaan, sillä kaipaan pientä breikkiä kouluhommista sekä lepoa.

- Hyvin nukutut yöunet. Lähiaikoina oon taas kärsinyt pienistä univaikeuksista ja uni on jäänyt vähäiseksi. Ne muutamat hyvin nukutut yöt sekä päiväunet onkin tuntuneet ihan mahtavilta!

- Kevät ja aurinko. Tarviiko tätä edes enempää perustella?

- Ens viikolla alkava uus jakso, joka onkin kevätlukukauden viimeinen. Jaksonvaihde tuo aina uutta virtaa ja motivaatiota lukkareiden vaihtuessa.

IMG_0629

- Kalenteriin merkityt kevään viikonloppureissut ja suunnitelmat. Luvassa muun muassa Malta-squadin tapaamista pitkästä aikaa.

- Lähestyvä kesäloma ja Nycin matka!

- Uudet hyvin istuvat juoksuhousut, jotka piristää treenejä. Voisinkin tehdä jonkun treeni-aiheisen postauksen, jossa pääsisin esittelemään kyseiset housut.

- Kaverit ja ystävät, jotka jaksaa piristää, hauskuuttaa ja tsempata huonompinakin päivinä.

Mikä saa sut hyvälle tuulelle just nyt?

- Viivi 

06 April 2017

FROM THE PHONE

Heips Halusin vielä pikaisesti tulla kirjoittelemaan kuulumiset ennen nukkumaan menoa. Pikku hiljaa alkaa väsy painamaan, joten yritän näpytellä tekstin valmiiksi nopeesti. Huomenna onneksi perjantai ja viikonloppu niin pääsee nukkumaan näitä koeviikolla kertyineitä univelkoja! Ajattelin tänään julkaista muutamia kuvia mun puhelimen kätköistä, sillä tällaista puhelinkuvapostausta ei oo blogissa ollut vielä tän vuoden puolella.

phone2

1. Pieni tb hiihtolomaan ja Levin upeisiin maisemiin. 2. Ei puhelinkuvia ilman tsemppaavia quoteja, haha. 3. Käytiin testaamassa äitin kanssa uusi Thay papaya -niminen Thai-ravintola, joka osottautui erittäin loistavaksi paikaksi. Tollanen annos maistuis just nyt! 4. Mun uudet Reebokin kengät, jotka on oikeesti pelkää lovee.

phone

1. Mua ehkä hiukan harmittaa tän jakson loppuminen, sillä mulla on ollut useita kivoja aineita ja esim motivaatio ruotsin opiskeluun on ollut korkeella.  2. Koulun virallinen kuvausseinä ja erään päivän outfit 3. Toisaalta oon kyllä aika ilonen jakson päättymisestä ja ainakin koeviikosta selviämisestä! 4. Varsinkin näin koeviikon keskellä mun matkakuume on noussut entisestään. Onneksi viimeistään kesälle on reissu tiedossa.

phone3

1. Aika friendship goals, kun teillä on matchaavat DW:n kellot. 2. Äikän kurssiin liittyvä teatterikäynti, joka oli positiivinen yllätys. 3. Karu todellisuus mun Nikejen tilanteesta. Luulin, että ne olis vielä ees hiukan valkoset. 4. Lähiaikoina oon saanut taas innostukset soitella pianoa ja oon ehkä jopa ikävöinyt pianotunteja. 

phone4

1. Kaunis Lahti parisen viikkoa sitten 2. Oih, Fazer Café on varmaankin yksi mun lempikahviloista Tampereen alueella ja Latte yks mun lemppari kahveista. 3. Kuvausreissulla Lindan kanssa! 4. Näiden sanojen myötä hyvää yötä ja tsemppiä huomiseen 

Vieläkö tykkäätte lukea näitä puhelinkuvapostauksia?

- Viivi 

02 April 2017

SOMETHING NEW

Ciao Vielä eletään koeviikkoa, joten loppuilta tulee luettua kemiaa huomista koetta varten. Mulla on sen jälkeen onneksi enää kaksi koetta jäljellä tällä koeviikolla. Ennen kuin palaan takaisin koulukirjojen pariin, halusin tulla päivittämään blogia ja julkaisemaan postauksen tälle viikolle. Huomasin, että multa ei oo hetkeen tullut ostospostausta ja tässä lähiaikoina oon tehnyt pari erittäin kivaa hankintaan. Oon ollut ostoksiin niin tyytyväinen, että haluan esitellä myös teille.

IMG_1050

Ekana nämä ihanat Reebokin kengät kevääksi. Törmäsin näihin Stadiumissa ja kengät sattuivat olemaan vielä alennuksessakin. Hintaa Reebokeille taisi jäädä 40€ ja ne lähtivätkin kassan kautta kotiin. Vaikka multa löytyy jo useemmat valkoiset kengät, näiden malli on mukavan erilainen. Plussaa myös hyvästä istuvuudesta ja mukavuudesta. Näillä kengillä jaksaa kävellä varmasti hiukan pidempiäkin matkoja.

IMG_1032

IMG_1019

Kirjoitin jokusen aika sitten tämän postauksen, jossa listasin toivehankintoja tälle keväälle. Postauksesta löytyi musta nahkalaukku, jollaista mä oon jo jonkin aikaa etsinyt. Etsintä tuotti tulosta ja löysin Fashion drug -nimisestä nettikaupasta tämän kuvissa näkyvän laukun, jonka laitoin tilaukseen. Laukku on hyvin vahvaa materiaalia ja mulla mahtuu kaikki kouluun tarvittavat asiat hyvin mukaan. Lisäksi oon aivan rakastunut laukun simppeliin, mutta tyylikkääseen ulkonäköön.

IMG_1059

Peukut pystyyn ostospostauksille vai ei? Mitä mieltä näistä hankinnoista?

- Viivi