31 January 2017

OVERNIGHT OATS

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille lukijoille Tulin hetki sitten salilta kotiin ja nyt suihkun jälkeen ajattelin istahtaa kirjoittelemaan uutta postausta tänne. Koeviikko alkoi eilen bilsan kokeella, joka tuntui menevän yllättävän hyvin. Samaa ei voi kyllä valitettavasti sanoa tämänpäiväisestä fysiikan kokeesta. Noh, toivottavasti edessä olevat matikan, mantsan, äikän sekä espanjan kokeet onnistuu sitten paremmin.

Pari lukijaa jätti tänne postaukseen toiveen tuorepuuro-reseptistä. Ilahduin pyynnöstä ja päätin toteuttaa sen nyt mahdollisimman pian. Mulla ainakin arkiaamut on kiireisiä ja aikaisia. Valmiina oleva aamupala helpottaa huomattavasti ja säästää aikaa. Tuorepuuro on pelastanut mun aamut, sillä niiden tekeminen on helppoa edellisenä iltana ja tällä aamupalalla jaksaa hyvin lounaaseen saakka. Alla resepti herkulliseen kahden annoksen mustikkapuuron. 

IMG_9369

2,5 dl kaurahiutaleita
2 dl mustikoita
2,5 dl soijamaitoa
1 dl maustamatonta jogurttia 
ripaus kanelia ja kardemummaa

Sekoita vain kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin yön yli. Aamulla puuro on heti valmista nautittavaksi.

IMG_9370
Meneekö tämä resepti testaukseen?

- Viivi 

29 January 2017

JANUARY FAVS

Heips Vihdoin pääsen kirjoittelemaan blogiin. Tällä viikolla päivät on venähtänyt niin pitkiksi etten oo kerennyt päivittää blogia. Nyt päätin lopttaa kokeisiin lukemisen tältä päivältä ja tulla näpyttelemään uutta postausta. Huomenna tosiaan alkaa koeviikko mukavasti bilsan kokeella, joka onkin varmaan vaikeimmasta päästä. Yritän kokeista huolimatta pitää postausrytmiä yllä, ja suunnitelmat ensi viikon postauksista onkin jo aika selvät. Tänään olis kuitenkin luvassa muutaman tammikuun suosikin esittelyä, sillä keskiviikkona vaihtuu jo tammikuu helmikuuhun.
 IMG_9227

Ekana kaksi joululahjaa, jotka ovat olleet kovassa käytössä tammikuun ajan. Ensimmäisenä ruskeansävyinen Michael Korsin lompakko, johon oon ollut aivan ihastunut. Lompakko on kauniin yksinkertainen ja sen väri on kivaa vaihtelua perus mustalle. Toisena The Body Shopin Tea tree -savinaamio, joka on toiminut kuin unelma. Tänäänkin tuli taas käytettyä tätä ja tehtyä naamio kasvoille. 

IMG_9203-001

Nyt on varmaan blogihistoriani ensimmäinen kerta, kun kuukauden suosikit -postauksesta löytyy kirja. Tunnetusti en ole mikään lukutoukka enkä tykkää omistaa kirjoja. Tämä yksilö mun oli kuitenkin pakko hankkia, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää palautetta ja kirja vaikutti mielenkiintoiselta. Ostin tämän Alexa Dagmarin kirjoittaman Nuoren naisen opaan vasta hiljattain, mutta silti sillä on paikka tammikuun suosikeissa. Kirjan kuvat ovat täydellisiä ja teksti on helppoa sekä miellyttävää luettavaa.

IMG_9243

Viimeinen suosikki on The Body Shopin Vanilla chai -sarja. Sain kyseisiä tuotteita paljon joululahjaksi niin, että nyt mulla on melkein koko sarja koossa. Multa löytyy siis suihkugeeli, kuorinta-aine, vartalovoi sekä tuoksukynttilä. Kyseinen tuoksu on aivan älyttömän ihana ja tuo mieleen höyryävän Chai Latten, joka on yksi lempijuomistani kahviloissa. Pidän tuoksukynttilää yöpäydälläni, sillä tähän tuoksuun on ihanaa nukahtaa iltaisin ja tälläkin hetkellä se palaa tuoksuen tuossa vieressä.

Millaisia suosikkeja teiltä löytyy tammikuulta?

- Viivi 

22 January 2017

WEEKEND & DELICIOUS SMOOTHIE

Hej Perinteiseen tapaan oon taas täällä sunnuntai-illalla viikon päätteeksi kirjoittelemassa uutta postausta. Nyt kun kerran olen höyryävän teemukin kanssa koneen äärellä, ajattelin tulla höpötteleemään lähiaikojen kuulumisia sekä jakamaa reseptin herkku-smoothieeseen. Blogissa ei oo hetkeen ollut ihan perus kuulumis postausta, joten ajattelin nyt olevan hyvä aika sellaiselle.

IMG_9055

Kulunut viikko on ollut aikas kiireinen ja oon juossut paikasta toiseen. Lähi päiviin on mahtunut paljon kaikenlaista kuten esimerkiksi työhaastattelu, treenejä sekä kouluhommia. Enkä tietenkään ole osannut olla stressaamatta ensi viikon jälkeen alkavaa koeviikkoa. Se ei nimittäin tule olemaan mikään helpoin koeviikko, mutta sen jälkeen alkaa onneksi 4. jakso, joka tulee olemaan hieman helpompi kuin mun nykyinen lukkari. Kiireen myötä oon siis tuttuun tapaan stressanut ja se on näkynyt kehossa, kasvoilla sekä yöunien heikentymisenä.

Onneksi oon saanut latailla akkuja ja tyhjentää päätä koko viikonlopun. Perjantaina ja lauantaina vietin aikaa yhden hyvän pitkäaikaisen kaverini kanssa. Katseltiin Netflixiä, syötiin herkkuja mahakipuun astiin ja naurettiin. Muuten oon chillannut kotona ja käynyt salilla treenailemassa. Oon räpsinyt kuvia tuleviin postauksiin, muuttanut huoneen ilmettä pienillä sisustusjutuilla ja hetki sitten tulin ihanasta saunasta. Rentoutuminen on siis onnistunut mainiosti tänä viikonloppuna ja oon saanut keräiltyä voimiin ensi viikolle.

IMG_9065

Viikonloppuaamuisin kun on aikaa, tykkään panostaa aamupalaan. Arkisin syön tuorepuuroa sen helppouden vuoksi ja onhan se myös herkullista. Viikonloppuisin tykkään käyttää enemmän aikaa aamupalan tekoon ja saada vaihtelua tuolle melkein jokapäiväiselle tuorepuurolle. Usein tulee tehtyä jonkilaista smoothieta. Kokeilen aina hiukan erilaisia versioita, mutta vadelma-smoothie on mun pitkäaikainen suosikki eikä sen valmistaminenkaan ole mahdottoman hankalaa. Laitat vaan kaikki alla olevat ainekset sekaisin blenderissä ja maukas smoothie on valmis nautittavaksi!

Herkullinen vadelma-smoothie:
- pakaste vadelmia
- banaani
- soijamaitoa
- maustamatonta (rasvatonta) jogurttia
- chian siemeniä
- ripaus kanelia
- päälle vadelmia ja kookoslastuja

IMG_9046

Millaisilla merkeissä muiden viikonloput on sujunut? Entä mitä teidän lemppari smoothie sisältää? 

- Viivi 

18 January 2017

MY MORNING ROUTINE

Iltaa Vauhdikas päivä on pikku hiljaa pulkassa. Päässä ei pyöri tällä hetkellä oikein mitään, kun oon juossut koko päivän paikasta toiseen. Päivä on hyvä päättää rentouttavasti näpyttelemällä tätä uutta postausta. Rutiinipostauksia kysellään multa paljon ja nämä postaukset ovat kivoja myös toteuttaa. Siispä tänään luvassa kurkistus mun arkiaamujen rutiineihin. Hope you like it!

IMG_4635

Herätys & aamupala - Yleensä arkisin mun herätyskello soittaa joko 5:48 tai 6:31. Jätän puhelimen aina yöksi toiselle puollelle huonetta, jotta joudun nousemaan heti sängystä enkä torkuttaisi. Herätyskellon sammuttamisen jälkeen suuntaan kylppäriin pesemään sekä rasvaamaan kasvot. Tän jälkeen kävelen rappuset alas keittiöön ja syön aamupalaa. Aamupalaksi syön tuorepuuroa tai puuroa marjoilla ja raejuustolla/maapähkinävoilla.

IMG_9154


Snap/ Ig / viestit yms - Kahvimukin kanssa kapuan takaisin yläkertaan mun huoneeseen ja käyn eri somekanavat läpi. Tsekkaan ainakin yön aikana tulleet snäpit ja viestit sekä selaan Instagramin etusivun. Jos puhelimen selailu venähtää pidemmäksi (mikä on hyvin yleistä), tuleekin sitten kiirus saada itseni valmiiksi ennen bussille lähtöä.

IMG_0811

Meikki & hiukset - Tähän vaiheeseen mulla jää yleensä parikymmentä minuuttia. Meikin paljous riippuu ihan päivästä, mutta jos päivitetty postaus perus arkimeikistä kiinnosta, kertokaa ihmeessä kommenteissa. Hiukset kokoan nopeasti ponnarille tai nutturalle. Jos aikaa on riittävästi jäljellä, saatan suoristaa hiuksia yms.

IMG_9142

Vaatteidenvaihto - Kun kaikki muu on valmista, vaihdan vielä pikaisesti vaatteet, jotka yleensä olen valinnut edellisenä iltana asukriisin välttämiseksi. Useimmiten tämä vaihe on hyvinki reipas, sillä jotenkin se aika aina vaan vierähtää nopeesti ja kiire bussiin yllättää. Kertaakaan en oo vielä kuitenkaan bussista myöhästynyt kouluun lähtiessä, heh.

Nouseeko peukut pystyyn tälle postaukselle?

- Viivi 

15 January 2017

IN / OUT 2

Heippa ihanat lukijat Mun piti tänään tulla ihan vain pikaisesti kirjoittamaan uus postaus  blogiin, mutta oon tässä viimeiset pari tuntia pyörinyt Pinterestin koukuttavassa maailmassa ja koonnut kollaaseja tätä postausta varten. Päätin tehdä postauksen, jonka oon jo kerran toteuttanut. Siitä on tosin jo vajaa vuosi, joten ajattelin nyt olevan hyvä hetki julkaista hieman päivitetympi versio In&Out -postauksesta. Viimeksi tästä tykättiin, joten kertokaa ihmeessä, jos peukut nousee vielä ylös näille postauksille. Sen haluan myös muistuttaa, että alla on vain mun mielipiteitä ja jokaisella on oikeus olla eri mieltä. Rokatkaa siis kaikki omia tyylejänne ja olkaa rohkeasti omia itsejänne, ei ole tarkoitus loukata ketään! 

IN
INOUT5
Rennot hiustyylit

Tällaiset rennon huolettomat, mutta silti siistit hiustyylit on ihan älyttömän kivan näköisiä. Ranskalaiset letit, loivat kiharat, täydellinen messy bun, puolinutturat jne. Kiireisten aamujen pelastajia, jotka antaa vaikutelman, että on kerennyt vilkaisemaan aamulla edes pikaisesti peiliin.

INOUT3
Huopahatut

En tiedä on huopahattu oikea nimitys tälle vaatekappaleelle, mutta kuvista voitte varmaan päätellä mitä tarkoitan. En enää edes muista kauanko oon haaveillut kyseisestä asusteesta. Nää hatut on mun mielestä ihania, mutta en tiedä miksi en vieläkään omista ainuttakaan sellaista. Kaupoilla tulee kyllä aina testattua erilaisia hattuja, mutta yksikään ei ole vielä lähtenyt mukaan. Täytyy pistää ostoslistalle, kun seuraavan kerran on luvassa shoppailua!

INOUT4
Näyttävät (matta)huulet

Hassua miten mielipiteet voivat muuttua nopeasti. Tätä postausta tehdessäni kävin nimittäin kurkkaamassa aiempaan blogini IN/OUT -postaukseen (täällä) ja siellä olin laittanut peukut alas tummille mattahuulipunille. Nykyään mielipiteeni kyseisistä meikeistä on aivan päinvastainen ja näyttävät mattahuulet iskevät muhun. Mun huulilla harvemmin nähdään tummia sävyjä, mutta itselläni tykkään hieman vaaleammista mattasävyistä. Myös nuo tummemamat sävyt näyttävät useiden ihmisten huulilla erittäin upeilta.


OUT
INOUT2
T-paita löysän mekon alla

Tässä yksi suosittu trendi, joka ei oikein iske muhun. En osaa ollenkaan kuvitella pukeutuvani itse tällaiseen asuyhdistelmään. En tiedä mikä tässä tyylissä mättää, mutta jotenkin se ei vaan nappaa. Onneksi tähän aikaan vuodesta on sen verran kylmä, että tällaisella asulla ei kauhean hyvin tarkenisi tuolla pihalla, heh.


INOUT
Kuvat: Pinterest
Sametti
Tässä toinen trendi, joka ei erityisemmin houkuttele mua. Nimittäin sametti. Tuntuu, että samettiä tulee ja näkee melkein joka paikassa. En oo päässyt tähän trendiin oikein missään vaiheessa kiinni enkä varmaan pukisi sitä päälleni. Jotenkin sametti tuntuu mielestä kaiken lisäksi tosi epämukavalta materiaalilta, joten no no tälle hypetykselle.

Samaa vai eri mieltä mun kanssa? 

- Viivi 

12 January 2017

YOU CAN NOT ALWAYS SUCCEED

Heippa Arkeen on nyt keretty palailla ja tää viikko onkin mennyt unirytmiä korjatessa sekä arkihälinään taas totutellessa. Tänään sai tanssikausikin tehokkaan startin, kun osui sekä commercial dance että come jazz tunnit peräkkäin. Olo on tällä hetkellä aika väsynyt ja treenanneen oloinen, mutta mahtava päästä näin joulutauon jälkeen tanssahtelemaan. Pitkien päivien takia en oo alkuviikosta ollut kotona valoisaan aikaan enkä kerennyt ottamaan uusia blogikuvia, mutta siitä huolimatta halusin ehdottomasti päivitellä tänne tänään. Siispä vuorossa on postaus, jonka toteuttamasti oon suunnitellut jo pidempään.

Asukuvien ottaminen ei ole maailman yksinkertaisinta tai helpointa hommaa. Kuvien taakse kätkeytyy paljon kaikenlaista mm. asun valinta, kuvien/kuvauspaikan suunnittelu, paljon epämääräistä säätämistä, temppuilua ja pelleillyä, vähän lisää säätöä jne. Kaikista otetuista kuvista postauksiin päätyy vain pienen pieni murto-osa. Koneen kuvagalleria onkin täynnä sellaisia otoksia, jotka eivät ole päässyt blogiin asti. Nyt olisi luvassa kooste muutamista näistä ei niin hyvin onnistuneista kuvista.

IMG_9274-001
"Hold on, mä fiksaan pikkasen tätä huivia." Tällä aikaa ollaan saanut kuviin vieraileva tähti taustalle viihdyttämään.

IMG_8937
"Katos näin mä lähden tästä näppärästi lentoon!"

IMG_9312-001
"Ootas vaan, kun mä pääsen tästä ylös ja nappaan sut."

IMG_8771-001
Kuvan ottohetketkellä, jostain kuului "Tuleeko Viivi hyviä kuvia?" Tässä reaktio, kun tajuat parin kaverisi osuneesi paikalle. Yritä siinä sitten poseerata fiksusti.

IMG_4647
Vaihtelun vuoksi kokeilin tällaista erilaista asentoa, jonka inspiraationa toimi Pisan kalteva torni.

IMG_3726-001
Onnistuneiden kuvien a ja o: hyvä ryhti sekä ilme, joka ei näytä kärsivältä. Tässä kuvassa ohje toimii aivan täydellisesti!

IMG_6176
"Hei mä heilautan mun hiuksia tälleen hienosti, tiedäks?"

IMG_8920
"Piiloudun eka tänne mun huppuun niin, ettei mua näy niin tulee varmaankin hyviä kuvia."

IMG_6111"Jos mä yrittäisin vaikka imitoidan robottia." T'ässä oon säätänyt myös kameran asetuksen aivan päin metsiä.

Mitä tykkäätte näistä postauksista? Yay or nay?

- Viivi 

08 January 2017

HIGHLIGHTS OF THE HOLIDAYS

Heips Loma lähenee loppuaan ja herätyskello soi huomenna 5:48. Unirytmi on viimeisten viikkojen aikana muuttunut aivan toisenlaiseksi kuin arkena, joten vähän ehkä pelottaa toi huominen herätys. Loma on kyllä muuten ollut mahtava sekä ihanan rentouttava. Oon kerennyt viettämään aikaa useiden rakkaiden ihmisten kanssa ja ottamaan rennosti. Ihan hyvillä mielin kuitenkin palaan takaisin harrastusten pariin ja arkeen. Toivotaan, että se lähtee rullaamaan mukavasti. Vaikka arkeen palaaminen koittaa huomenna, ollaan hetki vielä lomatunnellmissa, sillä tässä tulisi listaus osasta niistä huippu jutuista, jotka teki tästä lomasta mahtavan ja sai hymyn huulille. 

IMG_9029

- Syksyltä kertyneiden univelkojen nukkuminen pois. Ekat lomapäivät meni oikeestaan nukkuessa ja kotona yöpuvussa chillaillen.

- Joulu sukulaisten kanssa. Jouluruokaa, läheisiä, rento tunnelma, lahjoja, ihan liikaa herkkuja jne...

- Leffaillat/-maratoonit, jotka venyi hyvin usein myöhään yöhön. Disney-leffoja, muutamia klassikoita sekä High school musical-leffat.

IMG_8912

- Se fiilis, kun sai nukkua pitkään, nousta sängystä kahdentoista aikoihin ja syödä aamupalaa samaan aikaan, kuin arkisin olisi syönyt jo lounaankin.

- Pitkän etsinnän jälkeen löytyneet uudet talvikengät (kuvissa), joiden ansiosta jalat pysyy lämpiminä kovemmillakin pakkasilla.

- Lumi. Joulu ei ollut valkea tälläkään kertaa, mutta onneksi vuodenvaihteen jälkeen satoi sen verran lunta, että nyt pihalla näyttää upealta eikä ole ollenkaan niin synkkää ja pimeää.

IMG_8741

- Uus vuosi, uudet kujeet. Näin loman ja vuodenvaihteen jälkeen oon täynnä uutta virtaa ja inspiraatiota. Freshein ja innokkain mielin lähden kohti uusia haasteita.

- Serkkujen kanssa viettetty aika. Korttia pelatessa vierähti useampi tunti ja Aliaksen peluu tuntui seuraavina päivinä kurkussa asti. Hauskaa oli niin kuin aina.

- Pyörähdys Espoossa, jonka aikana näin muutamaa Malta-kaveria Tuli syötyä hyvin, naurettua paljon sekä muisteltua yhteisiä hetkiä ja kommelluksia viime kesän kielimatkalta.

- Kaiken sen mässäilyn sekä flunssan jälkeen tuntui hyvältä päästä taas treenaamaan. Vielä, kun saadaan ens viikolla alkava tanssikausi käyntiin, niin oon erittäin happy.


IMG_8954
Shirt - Only, DefShop / Jacket - Cubus / Jeans - mom's closet / Shoes - Palladium

Mitä te puuhailitte loman aikana?

- Viivi  


05 January 2017

GOALS FOR THIS YEAR

Hey Avasin nyt vasta ekaa kertaa bloggerin tän vuoden puolella ja haluun heti alkuun toivottaa kaikille hyvää alkanutta vuotta sekä onnea tuleviin koitoksiin. Loman aikana on tullut reissailtua ympäri Suomea sukulaisten luona ja eilen kotiuduin pääkaupunkiseudulta, jossa olin tapaamassa muutamaa kaveriani.

Vuodenvaihde on lupausten sekä uusien tavotteiden asettamisen aikaa. Edessä on puhdas pöytä, jolta pääsee aloittamaan. Mikä vaan on mahdollista tulevan vuoden aikana. Jätin tänä vuonna uudenvuoden lupausten teon väliin, mutta sen sijaa asetin itselleni muutamia tavotteita, joita haluaisin tänä vuonna toteuttaa/saavuttaa. Tunnen, että tää on tehokkaampi ja varmempi tapa saada asiat toteutetuksi. Tässä postauksessa pääsette lukemaan millaisia tavotteita mä itselleni asetin tälle vuodelle.

Vuonna 2017...

IMG_0456

- Haluan panostaa kunnon uneen. Mulla on kausia, jolloin nukun todella huonosti ja viime vuoden loppu puolella mun unet rupes jäämään hiukan lyhyiksi. Tavoitteena on siis mennä ajoissa sänkyyn ja laittaa puhelin pois hyvissä ajoin. Somen selailun sängyssä voisi vaihtaa vaikka lehtien lukemiseen tai päiväkirjan kirjoittamiseen.

-  Pyrin liikkumaan säännöllisesti, määrätietoisesti ja antamaan itsestäni kaiken kuitenkin kroppaa kuunnellen niin tanssitreeneissä kuin salillakin. Haluan kehittää itseäni molemmissa lajeissa ja nauttia treenaamisesta. Tavoittelen syömään riittävän monipuolisesti ja terveellisesti niin, että jaksan arjessa ja kroppa saa tarvitsemansa ravinnon.

IMG_0417

- Oon jo aikasemmin puhunut blogissa siitä, miten oon stressaajatyyppiä ja hermoilen välillä turhasta. Haluasin kovasti tehdä tähän tämän vuoden aikana muutoksen. Haluasin osata halitta stressiä paremmin sekä vähentää stressaamisen määrää. Kaikki teidän stressinhallintakeinot on siis tervetulleita.

- Aion olla aktiivinen blogissa.  Vällillä kiireen keskellä jää harmittamaan, kun aika ei riitä blogin päivittämiseen. Tulevana vuonna pyrin kirjoittamaan tänne aktiivisesti ja panostamaan postausten laatuun. Toiveitakin saa tottakai jättää.

IMG_0431

- Nauttia, kokea ja kokeilla uusia juttuja, seikkailla, elää hetkessä... Toteuttaa unelmia ja tehdä vuodesta 2017 sellainen, että jälkeenpäin voi muistella tätä vuotta hyvillä mielin! 

Millaisia tavoitteita/lupauksia teillä on tälle vuodelle? Tehdään vuodesta 2017 ikimuistoinen!

- Viivi 

01 January 2017

2016 PART 2

Heips Enää ei oo montaakaan tuntia jäljellä siihen, että saadaan jättää kulunut vuosi taakse ja toivottaa tervetulleeksi vuosi 2017. Sitä ennen voidaankin vielä hetki miettiä mitä vuosi 2016 on pitänyt sisällään. Edellisessä postauksessa käytiin läpi alkuvuoden tapahtumia ja nyt on vuorossa katsaus loppuvuoteen!

july

July - Heinäkuun alussa vietin kavereiden kanssa paljon aikaa. Syötiin mansikoita, pyöräiltiin kaatosateella, käytiin rannoilla jne. Kävin myös piipahtamassa Kotkassa. Noin heinäkuun puolessa välissä alkoi pakkaaminen, sillä lähdin kielimatkalle Maltalle. Kolmen viikon kielimatkan aikana tutustuin upeisiin ihmisiin, koin mahtavia hetkiä, kielitaito vahvistui. Matkaan mahtui myös kaikenlaista muuta. Noita kolmea viikkoa en kyllä vaihtaisi mihinkään.

august


August - Elokuun alku koettiin vielä upeita ja ikimuistoisia hetkiä Maltalla. Lähtiessä iski haikeus eikä kielimatka kavereiden hyvästely ollut helppoa. Maltalta lensinkin oikeestaan suoraan koulunpenkille. Tulin Suomeen ensimmäistä koulupäivää edeltävänä yönä ja unta kertyi siltä yöltä vain vajaat 2 tuntia. En ainakaan kerennyt jännittämään lukiota ja uutta koulua kauheesti. Elokuun aikana tanssikausikin lähti käyntiin. Blockfesteillä tuli laulettua kurkku kipeeksi ja fiilisteltyä eri huippu artistien mukana. Elokuun lopulla vielä Reunion Helsingillä, jossa miitattiin Malta squadin kanssa.

september

September - Syyskuussa ei tapahtunut oikeastaan mitään normaalista poikkeavaa. Perusarkea, koulua ja harrastuksia siis. Koulussa oli kurssivalintoja sekä koeviikko. Näin kavereita ja kävin kahvilla pariin otteeseen. Vietettiin myös yksi viikonloppu Kotkassa serkkujen luona.

october

October - Lokakuussa vietettiin mökkiviikonloppu, joka päättyi terveyskeskusreissuun ja jalan tikkaukseen. Tapauksesta hieman enemmän tekstiä täällä. Koulun kanssa käytiin taideretkellä Helsingissä, jonka aikana törmättiin mm. Lauri Tähkään. Koulusta sai pienen breikin, kun syysloma alkoi. Nähtiin melkein täydellä Malta squadilla ja hauskaa oli. Tehtiin mm. itse sushia, joka maistui aivan oikealta. Perheen kanssa käytiin syömässä Tampereella Näsinneullassa.

november

November -  Marraskuussa elettiin vauhdikasta arkea. Koulussa riitti esseitä, esitelmiä jne. ja osuihan se koeviikkokin samaan saumaan. Käväisin myös Tampereen messuilla työskentelemässä yhden lauantain. Treeneissä alkoi valmistautuminen näytöksii, kun ruvettiin katsomaan paikkoja. Isovanhemmilla piipahdettiin viikonloppuisin ja yhtenä viikonloppuna koko serkkuporukalla käytiin Åbo svenska teaterissa katsomassa Peter Pan sekä syötiin yhdessä Tårget-ravintolassa.

december

December - Eikä se joulukuukaan ollut sen rauhallisempia. Aikaisia aamuja ja pitkiä päiviä. Käväisin pääkaupunkiseudulla Erikan luona sekä moikkaamassa myös paria muuta kaveria. Joulufiiliksestä ei ollut pulaa ja useampaa otteeseen tuli kierreltyä jouluisissa kaupoissa etsien lahjoja. Pikkujoulua juhlittiin kavereiden sekä perheenkin kanssa. Väsymyksestä huolimatta treeneissä annoin kaikkeni, kun koreografioita hiottiin esityskuntoon. Jouluviikolla saatiinkin kaudelle upea päätös, kun näytös onnistui ja isoimmilta mokilta vältyttiin. Ansaittu loma koulusta tuli juuri sopivaan aikaan ja ensimmäiset päivät meni rehellisesti nukkuessa ja levätessä. Joulua vietettiin rauhallisissa ja tunnelmallisissa merkeissä sukulaisten kanssa ja syötyä tuli ihan riittävästi.

Paljon on siis tapahtunut tänä vuonna. Uusia ihmisiä ja isoja muutoksia. Oon kasvanut sekä kokenut ja oppinut paljon kaikenlaista. Alamäkiä tulee elämässä, mutta niistä selviää ja suurimmaksi osaksi tämä vuosi on ollut kaikkea muuta kuin alamäkeä. Oon antanut itsestäni paljon ja tehnyt kovasti töitä, josta voinkin olla ylpeä. Oon kiitollinen kaikesta mitä oon saanut, mitä on tapahtunut ja kaikista niistä ihmisistä, jotka on ollut mukana tekemässä tästä vuodesta näin mahtavan ja ikimuistoisen. Oon valmis uusiin kujeisiin ja vuoteen 2017. Toivotaan, että siitä tulee yhtä mahtava kuin kuluneestä vuodesta.

Mitä teidän vuoteen 2016 on mahtunut?
Ihanaa uutta vuotta teille kaikille ja kiitos tuhannesti teille mahtaville lukijoille
- Viivi