27 October 2016

ADVENTURE OF LIFETIME

Hi there Kouluun ollaan palattu lomalta ja viikko onkin sujahtanut nopeasti. Päivät on siis jälleen täyttynyt koulusta ja siihen liittyvistä hommista sekä treeneistä. Pitkästä päivästä sekä tuosta harmaasta kelistä johtuva pieni väsymys painaa päälle, joten sen takia ajattelin tänään selailla kesäisiä Malta-kuvia ja kirjoittaa postauksen niitä käyttäen. Kielimatkapostausta siis luvassa.

Sieltä saattaakin löytyä joku, joka olisi kiinnostunut tai halukas lähtemään kielimatkalle? Miksi kannattaa tehdä varaus ja lähteä sinne? Mitä kielimatkaslta voi saada? Tässä muutamia omia kokemuksia kolmen viikon EF:n kautta tehdyn kielimatkan jälkeen.

EF_malta8392

♥ Uudet ystävät useista eri maista
Matkalla oli monia eri mahdollisuuksia tehdä tuttavuutta uusien ihmisten kanssa. Koulu, oppitunnit, oma suomalaisporukka, aktiviteetit yhdessä muiden kanssa, huonekaverit, beach club, EF areena, discot ja vaikka mitä muita. Itse sain ystäviä sekä uusia tuttavuuksia eri puolilta maapalloa mm. Suomesta, Virosta, Norjasta, Itävallasta, Saksasta, Italiasta... Aivan ihania ihmisiä unohtamatta meidän liidereitä. Näitä kaikkia tulee varmasti kova ikävä ja toivon, että pystymme järjestämään tapaamisia ja näkeemään toisiamme useaan otteeseen.

EF_malta7501

♥ Kielitaito ja rohkeus käyttää vierasta kieltä
Ennen Maltalle lähtöä olin paljon epävarmempi ja ujompi englantia puhuessani. Mutta kun kolme viikkoa päivittäin puhuu ja käyttää englantia, kielitaito ja vamuus sen puhujana vahvistuu huomaamatta. Loppu matkasta tuntui jo paljon helpommalta kommunikoida ihmisten kanssa vieraamalla kielellä. Kieltä tuli käytettyä melkein joka käänteessä ja mun kohdalla ainakin se paransi puhetaitoja sekä toi lisää varmuutta. Eli jos oot arempi puhumaan vierasta kieltää ja haluut kehittyä siinä, tässä yksi mahtava keino toteuttaa se.

EF_malta7547

♥ Itsenäisyys sekä rohkeus

Kolme viikkoa ulkomailla ilman vanhempia opettaa myös itsenäistymään ja pärjäämään paremmin omillaan. Tottakai meillä oli koko matkan ajan liiderit mukana, jotka olivat meistä vastuussa. Siitä huolimatta piti opetella hoitamaan omia asioitaan ja pärjäämään ilman, että äiti oli pitämässä kädestä kiinni joka tilanteessa. 


EF_malta7605

♥ Hienot ja ikimuistoiset kokemukset
Kolmen viikon kielimatkaan Maltalla mahtui toinen toistaan hienompia kokemuksia. Pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin, paikkoihin ja kulttuureihin. Aktiviteettejä riitti ja niistä kertyi upeita muistoja. Oli mm. beach & boat partyt, discoja, veneretkiä, olympialaisia, kauniita maisemia, lämpöä, aurinkoa, merta ja vaikka mitä muuta. Nuo kolme viikkoa olivat elämäni ikimuistoisimmat viikot. Reissu oli kokonaisuutena valtavan hieno ja antoisa!

Onko siellä muita entisiä kielimatkalaisia vai haaveiletko kenties sellaiselle lähtemisestä?

- Viivi 

23 October 2016

ATM FAVORITES

Mooi Vielä viimeset hetket lomaa jäljellä ja huomenna aika palata takas kouluun. Loma on sujunut mukavissa merkeissä. Oon kerennyt rentoutumaan, näkemään kavereita sekä tekemään kaikkea muuta mukavaa. Tässä postauksessa mainitsin uudet Nyxin tuotteet, joihin oon tykästynyt. Kysäisin löytyiskö kiinnostusta kyseisten tuotteiden esittelyyn täällä blogissa ja kyllähän teitä kiinnostuneita siellä vaikutti olevan. Mukaan ajattelin lisätä myös pari muuta tämän hetken suosikkia. 

viiviviljaa9378

Ensimmäisenä vuorossa siis mun uudet suosikit Nyxiltä. Koko merkki on mulle muutenkin uusi tuttavuus ja olin kuullut näistä tuotteista paljon hyvää palautetta ennen niiden hankintaa. Myös mä oon vakuuttunut merkin meikeistä. Oon jo useemman vuoden ajan luottanut Lumenen kulmageelin nimeen, mutta vaihto osoittautui kannattavaksi. Kulmat pysyy entistä paremmin kondiksessa pitkään. Myös soft matte-huulivoide on ollut aivan ihanaa, ja oonkin käyttänyt sitä mun huulilla lähes päivittäin.

viiviviljaa9012

Nämä Niken Air forcet on olleet kyllä mun ehdottomat lempparikengät kesän lopusta asti. Menee melkeinpä kaiken kanssa ja on mun jalassa melkein joka päivä. Yllätävän valkoisinakin on pysynyt nämä, kun ottaa huomioon käytön määrän. Aivan nappiostos!

viiviviljaa9406
Lisää kosmetiikkasuosikkeja. Syksyn tullen tykkään käyttää kynsissä ruskean sävyjä. Mun lemppareita tällä hetkellä on Essien lakat sävyissä Lady like & Sand tropez. Lakan päälle laitan Essencen geelilakkaa, joka saa värillisen lakan pysymään pidempään paikoillaan. Tämä tuote on ollut kyllä erittäin positiivinen yllätys kolmen euron lakaksi!

Mitä tykkäsitte? Onko teillä kenties samanlaisia kokemuksia näistä tuotteista?

- Viivi

18 October 2016

HAPPY X10

Hejdå ♥ Tämä iloinen lomalainen päätti tulla vielä päivän päätteeksi vähän jakamaan ajatuksiaan teille tänne blogin puolelle. Vaikka koulu on sujunut koko syksy melko hyvin, tää loma tuli varmasti oikein hyvään saumaan. Lukio on kuitenkin aika erilaista entiseen verrattuna. Uudet systeemit sekä tahti on vaatinut totuttelua ja vienyt voimia. Nyt lomalla on onneksi aikaa nukkua, rentoutua tarpeeksi ja kerätä voimia loppu syksyn varalle. Oon lomalla ja mulla on hyvä fiilis, joten aattelin listata muutamia juttuja, jotka saa mut hyvälle tuulelle ja hymyn nousemaan suunpieliin. Toivottavasti teille välittyy tästä hyvä fiilis!

viiviviljaa9154

- Kuvissa näkyvä huivi, jonka olemassaolon olin jo melkein kerennyt unohtaa. Onneksi se kuitenkin löytyi.

- Jo edellä mainittu loma!

- Puhtaat lakanat & siisti huone 

- Viime viikkoinen pikavisiitti Helsinkiin, jonka aika kerkesin törmätä yhteen ystävään sekä Lauri Tähkään

- Malta-soittolistan kuunteleminen, joka tuo mieleen muistoja kesältä

viiviviljaa9249

- Tikin poisto sekä jalan nopea parantuminen (Jos missasit, niin täältä löytyy lisää juttua aiheesta)

- Joulu! Onhan siihen vielä vähän matkaa, mutta pian saa alkaa kokoomaan lahjoja sekä kuuntelemaan joulumusaa.

- Fiilis, kun saat vihdoin hoidettua jonkun pitkään vaivanneen asian pois alta

- Positiivinen yllätys ekan jakson kokeiden tuloksista

- Oon kiitollinen iloinen siitä, että juuri sä luet tätä postausta tällä hetkellä. Kiitos!

viiviviljaa9153
Mitkä asiat saa hymyn teidän huulille just nyt?

- Viivi 

09 October 2016

LATELY I HAVE...

Heippa Istuskelen autossa menossa kotiin päin. Avasin äsken koneen ja päätin aloittaa uuden postauksen kirjoittamista. Aiheen keksimiseenkään ei mennyt tällä kertaa juuri ollenkaan aikaa. Kuluneiden viikkojen aikana kalenteriin on mahtunut kaikenlaista ja vähän sitä sun tätä on tapahtunut. Musta oli myös kiva kirjoittaa välillä tekstiä, josta pääsee lukemaan enemmän mitä mun arki on pitänyt  sisällään. Lähiaikoina oon siis...

viiviviljaa5

...viettänyt viikonloppua Kotkassa serkkujen kanssa mm. juustoilla herkutellen sekä korista ja pingistä pelaten. 

...viettänyt aikaa myös koulukirjojen parissa. Koeviikosta ja siitä matikan kokeestakin onneksi selvittiin hyvin mielin.

...ollut ensimmäistä kertaa elämässäni tikattavana. Jalkapöytä otti viikonloppuna mökkeillessä sellaisen iskun vastaan, että täytyi lähteä Sysmästä Lahteen tikkaamaan haava umpeen. Yhdellä tikillä selvittiin tästä pikku onnettomuudesta.

...testaillut Nyxin tuotteita ja ihastunut niihin täysin. Haluaisitteko jonkilaista esittely-/suosikkipostausta?

viiviviljaa6

... tanssinut innostuneena ja nauttinut onnistumisen tunteista treeneissä. Toivottavasti pikku vamma jalassa ei estä treenaamista, sillä motivaatiota ja tahtoa riittäisi reilusti.

... aloittanut tuunaamaan vanhoja farkkuja uuteen uskoon. Repimisprojekti ei oo aivan valmis vielä, mutta innolla ootan, että saan farkut valmiiksi ja pääsen esittelemään niitä täällä blogissa.

... haaveillut tulevaisuudessa ulkomailla asumisesta. Ruotsi, Aussit, Etelä-Eurooppa jne.

... tehnyt suunnitelmia pian alkavalle syyslomalle. Toivottavasti kaikki onnistuu ja Malta-squad on taas koossa pienen tauon jälkeen. 

viiviviljaa7

... kärsinyt pienestä syysflunssasta. Onneksi pikku hiljaa alkaa olemaan tuo flunssa jo voiton puolella.

... potenut matkakuumetta. Haluaisin lähteä joko jonnekin kauas lämpimään eksoottiseen maahan tai Norjaan tapaamaan kavereita ja tutustumaan Osloon.

...  kierrellyt kavereiden kanssa Sokoksella 3+1 päivillä ja tehnyt kivoja löytöjä. Mm. yllä mainitut Nyxin tuotteet sekä uusi hopeashampoo. 

... tanssitreenien lisäksi kokenut onnistumisia salilla. Esim. käsipäivien jälkeiset tunteet lihaksissa on ollut mahtava.

Mitä kaikkea teidän arkeen on mahtunut? Tykkäsittekö tällaisestä postaustyypistä?


- Viivi 

06 October 2016

FALL CLOTHING / ESPRIT

No moikka Pikku hiljaa alkaa olemaan tän päivän hommat tehtynä ja aika siirtyä unten maille. Sitä ennen on kuitenkin vielä luvassa tämän postauksen loppuun kirjoittaminen iltapalan yhteydessä. Esprit laittoi mulle viestiä ja päädyin jälleen pyörimään heidän nettisivuilleen. (Aiempia postauksia pääsee lukemaan klikkaamalla seuraavaa kolmea linkkiä 12 ja 3.) Aikaa taas vierähti tutustuessa uutuuksiin ja muihin mielenkiintoisiin tuotteisiin. Kokosin tätä postausta varten osan  suosikeistani, jotka olisi ihania vaatekaapin piristyksiä näin syksystä. Tuotteisiin sekä Espritin verkkokauppaan pääsee tutustumaan seuraamalla tätä linkkiä. 

Esprit


- Kauteen sopiva takki: En osaa päättää, kumpi olisi kivempi, parka- vai untuvatakki. Tärkeintä kuitenkin on, että takki olisi riittävän lämmin. Aamut ovat nyt jo todella kylmiä ja tästä huomaa syksyn edenneen jo hieman pidemmälle, joten takin pitäisi olla hyvinkin paksu/lämmin, että pärjään tässä suomen ilmastossa.

- Neuleet: Erilaiset paksummat neuleet ovat ihania syksyllä koulussa. Helppouden ja rentouden lisäksi ne ovat erittäin mukavia päällä sekä silti oikein kivan näköisiä.

- Iso huivi: Tällaiselle vilukissalle ei aina sopiva takki ja paksut neuleetkaan riitä. Yksi tämän kaltainen iso huivi multa jo löytyy, mutta tilaa olisi vielä toisellekin, eri värissä tietysti. Jos vilu yllättä vaikka kesken tunnin, näihin huiveihin on ihana käpertyä lämmittelemään. 

- Kengät: Uudet kengät on aina kiva juttu ja tervetulleet. Näissä valkoisissa yksilöissä mun huomion kiinnitti kivat beiget yksityiskohdat kenkien takaosassa. Ei ehkä kaikista lämpimimmät, mutta yksinkertaisuudessa vaan niin kivan näköiset.

- Treenivaatteet: Kun ulkona on pimeää, välillä tarvii etsiskellä vähä treenimotivaatiota. Pirteät uudet treenivaatteet auttavat ainakin mua lähtemään salille/lenkille silloinkin, kun ei kauheasti huvittaisi. Toimiiko joillain muillakin?

Millaisista vaatehankinnoista te haaveilette tällä hetkellä?

- Viivi