26 August 2016

MITEN MENI NOIN NIINKUN OMASTA MIELESTÄ?

Ihanaa perjantaita  Nyt on toinen kokonainen kouluviikko taputeltuna. Nopeesti hujahti tääkin viikko mahtavien ihmisten kanssa. Blogin kirjoittelu on vähän jäänyt, kun päivät on venynyt aika pitkiksi. Koitan nyt taas tässä lähi aikoina päästä takaisin parempaan postausrytmiin. Kesä alkaa åikku hiljaa olemaan jo takana päin ja siksi oli mun mielestä hyvä aika katsastaa miten meni bucket listin toteuttaminen.

♥ Leivo mustikkapiirakka itsepoimituista tuoreista mustikoista - Tulihan se kerran leipastua piirakka tuoreista mustikoista ja herkullistahan siitä tuli.

Pelaa tennistä - Tarkotuksena oli käydä pelaamassa useemmankin kerran, mutta kai se lasketaan jos kerran kävi vähän palloo lyömässä ja pelailemassa.

Lue vähintään yksi kirja loman aikana - En yleensä siis lue kirjoja, mutta yhden kirjan sain luettua alusta loppuun tänä kesänä. Toistakin kirjaa aloitin. Se tosin on vieläkin kesken.

Käy joillakin festareilla tai keikalla - Blockfest 2016 oli kova!

Pidä huoli ettet pala auringossa - Rasvaus tuotti tuloksensa ja vältyin punottavalta palaneelta iholta.

IMG_8125

Hyppää hyppytornista järveen - Tästä mä nautin, vaikka eka hyppykerta vaati hieman aikaa. Sen jälkeen vaan juosten nopeasti uudestaan.

Tee/kokeile jotain sellaista mitä et ole ikinä ennen tehnyt - Sup-lautailua ja squashia tuli kokeiltua ekaa kertaa tänä kesänä ja tykästyin kyllä molempiin lajeihin erityisen paljon.

♥ Nuku yö teltassa kaverin kanssa - Oltiin suunniteltu tätä yhden kaverin kanssa, mutta suomen kesä yllätti sateella ja suunnitelmat meni uusiksi.

Pidä huolta kunnosta ja treenaa säännöllisesti - Maltalla ei kauheesti tullut treenattua, mutta muuten kesällä treeniputki oli hyvä ja treenit oli kivan monipuolisia.

Testaa erilaisia kesäisiä herkkureseptejä - Muutaman erilaisen reseptin joukosta kyllä vesimeloni-pizza(jonka reseptin löydät täältä) nousi selkeesti suosikiksi.


Watermelon_pizza

Lähde extempore pyöräreissulle - Kaatosateesta huolimatta hypättiin kaverin kanssa pyörän satulaan ja lähdettiin pyöräilemään kotipaikkakunnalla. Sade onneksi loppui puolessa välissä, mutta kerettiin silti kastumaan ihan mukavasti. 

Käy kuutamouinnilla - Voisiko olla täydellisempää iltaa kuin kuutamossa välimereen hyppiminen  ja siellä uiminen uusien norjalaisten tuttavuuksien kanssa kaupungin valojen heijastuessa merestä?

♥ Toteuta pitkäaikainen unelma ja ui delfiinien kanssa! - Tää unelma oli jo niin lähellä toteutumista. Aika oli jo varattu valmiiksi, mutta delfiini meni saamaan poikasen eikä uimista pystytty järjestämään. Vähän harmittaa.

♥ Järjestä picnic tai useampikin - Helsingissä käytiin Stockalta hakemassa eväät ja suunnattii Espalle picnicille juhannuksen jälkeen.

Vietä paljon aikaa rannalla sekä vedessä - Ihan kiitettävän paljon kerkesin rannalle ja uimaan sekä Suomessa että Maltalla.


IMG_6442
Veneile - Muutamaan kertaan oltiin veneellä liikkeessä Maltalla ja Suomen puolella tuli pari kertaa soudeltua soutuveneellä. Itse asiassa tänä viikonlopppuna tulee veneiltyä vielä vähän lisää, jee!

Ihastele auringonlaskua rannalla - Sunset by the seaside Ystäviä, kaunis merimaisema auringon laskiessa, musiikkia ja pientä naposteltavaa niin kyllä kelpaa.
♥ Käy huvipuistossa - Maltan pieni, mutta sitäkin hurjempi huvipuisto. Parissa laitteessa käytyä olin kerennyt kiljumaan kurkun aivan kiitettävän kipeäksi.

Kuvaa mahdollisimman paljon, jotta voit loman lopussa tehdä kuvakoosteen tästä kesästä - Kuvia todellakin riittää sen verran, että kone muistuttelee vähän väliä täydestä käynnistylevystä.
Nauti joka hetkestä ja tee kesästä ikimuistoinen - Done. Kesä 2016 oli kokonaisuudessaan huippu ja täynnä kaikkea uutta & jännittävää. Kielimatka kruunasi koko paketin ja teki tästä kesästä kyllä enemmän kuin ikimuistoisen! Kiitos kaikille 

IMG_6994
Kiinnostaisko teitä nähdä myös jonkinlainen kuvapostaus tän kesän kuvista? 
- Viivi 

18 August 2016

NEW FRIENDS & ADVENTURES, BEAUTIFUL OCEAN...

Moikka Nyt pääsen kirjoittamaan teille ekaa kunnon Malta postausta ja jakamaan mun kokemuksia kolmen viikon kielimatkasta Sliemassa EF:n kautta. Ekassa postauksessa ajattelin listata muutamia asioita, joita mulla tulee erityisen ikävä Maltalta. Kolmeen viikkoon mahtui vaikka mitä ja kaikkea niitä en voi yhteen postaukseen laittaa, joten valitisin muutamaman tietyn suosikkiasian matkalta.

Aurinko & lämpö
Aurinko paistoi ja lämpöä oli mittarissa n. 30°C lähes koko ajan. Pilviäkään ei juuri näkynyt. Kylmä ei siis päässyt tulemaan ja väriäkin tarttui pintaan ihan mukavasti. Olisin halunnut ottaa auringon ja lämmön mukaan Suomeen loppu vuoden pimeyteen, mutta onneksi kuvia katselemalla pääsee edes jotenkin fiilikseen.

Liiderit 
Näitä ihania ihmisiä, jotka piti meistä hyvän huolen kolmen viikon ajan, tulee todella kova ikävä. Meidän suomalainen,- norjalainen-, paikallinen- sekä aktiviteettiliiderit olivat kaikki aivan ihania persoonia ja teki matkasta astetta ikimuistoisemman.

IMG_8467

Koulu
Oi kyllä, kouluakin tulee varmasti ikävä. Oppitunnin oli niin erilaisia kuin Suomessa, opettajat ihan mahtavia ja tauoilla koulun aulassa soi musiikki. Tunneilla pääsi ihan oikeasti kehittämään omaa osaamistaan ja sai lisää rohkeutta englannin puhumiseen. Myös yksi mun lapsuuden unelmista toteutu, kun "valmistuttiin" ja päästiin heittämään meidän hatut yhdessä ilmaan.

Discot ja muut partyt
EF discoja on pari viikossa ja sen lisäksi meillä oli Boat, Beach & Mega partyt. Näitä siis riitti ja saatiin tanssia jalkamme kipeiks useempaan kertaan. Partyjen hyvää musaa ja mahtavaa fiilistä tulee väistämättä ikävä.

IMG_8519

Meri 
Mä yksinkertaisesti rakastan turkoosia/sinistä merta. Voisin viettää useita tunteja vaan katsellen merimaisemaa. Myös siellä uiminen ja sinne hyppiminen huippua niin päivällä kuin pimeäänkin aikaan. Miksei Suomessa oo turkooseja meriä?

Comino, Blue Lagoon
Blue Lagoon oli aivan käsittämättömän upea paikka, jossa riitti lämpö ja tuota yllä mainittua turkoosia merta. En oo nähnyt missään niin kirkasta vettä kuin tuolla. Aika kului kuin siivillä uidessa, kuvatessa, aurinkoa ottaessa, maukkaasta hedelmäsalaatista nauttien ja kaverien kanssa nauraen. Jos vaan pyöritte Maltalla, suosittelen erittäin lämpimästi tsekkaamaan Cominon!

IMG_8590

Beach club
Vielä vähän lisää auringonottoa, merta, kavereita, musaa, ihana italialainen DJ, korttipelejä, naurua, kikatusta etc.

Uudet ystävät
Matkan aikana kerkesi tutustumaan uusiin ihaniin ihmisiin ja sainkin paljon kavereita sekä suomesta että muista maista. Kolmessa viikossa osa ihmisistä muodostuikin erittäin läheisiksi ja Suomeen lähdön koittaessa tuli ihan vaan pieni itku. Onneksi ulkomaalaisiinkin on helppo pitää yhteyttä somen kautta ja Norjan reissustakin kerettiin jo puhua tyttöjen kanssa. 

IMG_8309
Mitäs tykkäsitte postauksesta? Onko jollain muullakin kokemuksia kielimatkasta tai Maltasta?

- Viivi 

12 August 2016

STRAIGHT TO SCHOOL FROM MALTA

Moikka Ihanaa olla taas koneen ääressä blogin parissa. Nyt on siis palailtu takasin Suomeen ja samalla suoraan myös koulunpenkille. Saavuin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kahden aikoihin Helsinki-Vantaan kentälle ja seuraavana aamuna aloitinkin jo lukion uudessa koulussa 1,5 tunnin yöunilla. Ekat päivät on sujunut hyvin ja nopeasti uusiin ihmisiin sekä uudenlaiseen opiskeluun tutustuessa. Vaikka paikka ja ihmiset vaikuttaa oikein mukavilta, nyt kuitenkin kelpaa viikonloppu, sillä pääsen lepäämään isovanhempien luo ja nukkumaan pois univelkoja heinäkuun sekä kuluneen viikon ajalta. Niitä meinaan riittää..

IMG_8053

Ja mä siis vietin kesäloman kolme viimeistä viikkoa kielimatkalla Maltalla EF:n kautta. Kokemus oli aivan huippu. Sain uusia kavereita Suomesta sekä ulkomailta, näin upeita maisemia, uin kirkkaassa turkoosissa merivedessä, sain nauttia lämmöstä ja auringosta sekä kokea vaikka ja mitä. Matka oli varmasti yksi mun elämän huikeimmista kokemuksista ja lähtö tuntu todella haikeelta. Suomeen palaaminen on vaatinut jonkinlaista totuttelua, sillä on outoa kuulla suomea joka puolelta ja kaduilla käveleminenkin on outoa, koska ympäristö on erilainen, hah. Lupaa, että blogissa tulette varmasti lukemaan vielä lisää mun kielimatkasta, kunhan saan loputkin kuvat kamerasta koneelle.

IMG_8050
Löytyykö sieltä muitakin tällä viikolla koulun/työn alottaneita?

- Viivi 

05 August 2016

FAV SUMMER COSMETIC

Hey Aurinkoiset terveiset Maltalta! Auringon lisäksi lämpöä, upeita maisemia, ihania ihmisiä sekä runsaasti tekemistä riittää. Tajusin ennen tänne lähtöä etten ole tehnyt tänne blogiin pitkään aikaan kuukauden suosikit-postauksen, joten sain idean yhdistää useamman kuudauden samaan julkasuun ja jakaa mun suosikit koko kesän ajalta. Hope you enjoy!

fav_cosmetics3

Tässä on ehkäpä maailman täydellisin kesätuoksu. VS:n PINK-Totaly flirt bodymist on aiva käsittämättömän ihanan tuoksuinen ja juuri sopiva kesään sen keveyden takia. Kynnnet tykkään lakata hempeän vaaleilla väreillä ja mun ehdoton suosikkimerkki on Essie.

fav_cosmetics2

Auringon porottaessa taivaalta on tärkeä muistaa suojata iho. (postaus aiheesta löytyy täältä) Mun suosikkiaurinkorasvoiksi on noussut Australian Goldin suojat. Hiusten suojaamistakaan ei kannata unohtaa. Mä käytän Schwarzkopfin hiuksille tarkoitettua after sun-suihketta, joka suojaa hiuksia auringolta.

fav_cosmetics

Tähän aikaan vuodesta tykkään pitää mun meikin mahdollisimman kevyenä ja yksinkertaisena. Siksi luottotuotteina mun meikkipussista löytyy L'oréalin mineraalimeikkipuuteri, IsaDoran kulmapaletti sekä Lumenen kulmageeli. Näillä pärjää hyvin ja saa meikin tehtyä nopeesti.

fav.cosmetics

Yleensä mä turvaudun vaan huulirasvaan ja neutraaleihin huuliin, mutta kesäisin testailen usein kirkkaampia värejä huulilla. Tänä kesänä käytössä on ollut We Care Iconin kosteuttava huulipuna sekä Essencen punainen Be happy-sävyinen huulipuna. Toimii!

Millasia kesän kosmetiikkasuosikkeja teillä on?

- Viivi