27 June 2016

MIDSOMMAR I SVERIGE

Hej Tarkoituksena oli julkasta tää postaus jo eilen, mutta flickr lakkas yhteistyön mun kanssa eilisen ajaksi enkä halunnut jättää kuvia pois postauksesta. Mutta tosiaan.. päivän aiheeseen. Vielä juhannusviikkoa edeltävänä sunnuntaina mietittiin mitä tänä juhannuksena tehtäisiin ja missä se vietettäisiin. Heitin idean, että miten ois risteily Tukholmaan. Siitä se sitten lähti ja alkuviikosta saatiinkin matka varattua. 

Perjantaina hypättiin laivaan ja näin juhannus pääsi alkamaan. Aatto vietettiin siis laivassa vesillä hauskaa pitäen ja risteilystä nauttien. Juhannuspäivä kului helteisissä merkeissä aurinkoisessa Tukholmassa, joka on ehdottomasti mun suosikkikaupunkien listalla, sillä pidän siitä kerta kerralta aina vain enemmän. Vietettiin päivä Skanssenilla kierrellen ja hengaten. Myös laivamatka takaisin Suomeen kului mukavissa merkeissä. Päästiin ihailemaan esim. huikeaa tanssiesitystä, mahtavaa bilebändiä sekä kauniita saaristomaisemia. Onnistunut reissu ja juhannus siis meillä. Just sellainen mitä odotinkin ja toivoin!

IMG_6442
IMG_6690
IMG_6659
Millaisissa merkeissä te muut juhlitte juhannusta? 

- Viivi 

21 June 2016

MONDAY WITH ME

Moikka taas Ihanaa kirjoitella tätä postaussa pienessä kesätuulessa. Otsikosta voi päätellä jo jotain päivän aiheesta. Kirjoitin siis eilen puhelimeeni muistiin päivän tapahtumia ja tulin nyt kokoamaan niistä muistiinpanoista My day-tyyppisen postauksen. Toivon teidän pitävän postauksesta, sillä mä ainakin nautin paljon sen tekemisestä!

7.30 Äiti herättää mut töihin lähtiessään. Nouseminen tuottaa hieman vaikeuksia huonosti nukutun yön jälkeen, mutta lopulta suuntaan kasvojenpesun kautta alakertaan laittamaan aamupalaa.
7.50 Puuro on keittynyt ja aamupala valmis. Keitettyä kananmunaa sekä kaurapuuroa mustikoilla ja banaanilla tänään.
8.05 Vieläkin unenpöpperöisenä kaadan kupin kahvia ja juon sen samalla, kun selaan mitä yön aikana somessa on tapahtunut.
8.20 Nyt vuorossa on hampaiden pesu, hiustenlaitto, meikkaus sekä vaatteiden vaihto. Tässä meinaa tulla hieman kiire.
8.55 Petaan sängyn pikaisesti ja pakkaan laukkuuni vielä loput tavarat.
9.00 Kyyti odottaa pihalla. Etsin sateenvarjon mukaan varmuuden vuoksi ja äiti heittää mut bussipysäkille keskustaan. 
9.10 Bussi saapuu pysäkille aikataulun mukaan ja lähden kohti Tamperetta. 

IMG_7279

10.15 Bussi on perillä Tampereella. Suuntaan ensimmäisenä Wayne's Coffeen hakemaan kupin kahvia, sillä mua väsyttää vieläkin.
10.25 Lämmin soijalatte kädessä lähden kävelemään kohti tulevaa lukiotani varmistamaan opiskelupaikkaani. 
10.55 Olen päässyt perille ja varmistanut opiskelupaikkani syksyksi sekä saanut nipun erilaisia lomakkeita ja esitteitä.
11.10 Kiertelen keskustassa erilaisia pikkuostoksia tehden. Vietän hetken jos toisenkin sekä Sokoksen että Stockmanin kosmetiikkaosastoilla. Löydän melkein kaiken etsimäni!
12.50 Nälkä alkaa kasvamaan ja maha rupeaa kurnimaan. Yritän tehdä valinnan sushin ja salaaatin välillä.
13.05 Päädyn salaattiin ja löydän taas itseni syömässä tuttua ja turvallista Wayne's Coffeen kylmäsavulohisalaattia.
13.40 Salaatin syötyäni väsy yllättää mut ja päätän lähteä kotiin. Kaikki tarvittavat asiat on hoidettu joten otan suunnan kohti pysäkkiä.

IMG_7228

14.00 Bussimatka kuluu levätessä ja nukahdan melkein.
15.05 Bussi on perillä ja kävelen pysäkiltä kotiin auringonpaisteessa.
15.35 Kotona. Keitän itselleni teetä sekä teen välipalaa ja hyppään sohvalle katsomaan Netflixiä. 
16.40 Lähdetään äitin kanssa käymään kaupassa. Samalla reissulla käydään ottamassa muutamat kuvat, joiden onnistumisprosentti ei ole kauhean korkea tuulen takia.
17.40 Lenkki vaihtuikin joogaan. 45 minuutin treenin jälkeen käyn suihkussa ja vaihdan rennompaa vaatetta päälle.
18.30 Ruokaa!
19.00 Laitan koneen päälle, siirrän aiemmin otetut kuvat ja aloitan postauksen kirjoittamista
19.20 Alkuperäiset telttailu suunnitelmat meni mönkään, joten yksi ystävistäni tulee meille. Iltaan mahtuu herkkuja, leffoja, jutustelua ja naurua.
n. 03.00 Ajateltiin olla hereillä auringonnousuun saakka, mutta silmät ei vaan millään pysy auki. Kolmen jälkeen taisi molemmat jo olla unessa.

Tykkäsittekö ja haluatteko lisää samanlaisia postauksia myös jatkossa?

- Viivi 

18 June 2016

VIERUMÄKI

Moi Pari postausta sitten kerroin mun loman aloituksesta ja Lahti/Vierumäki reissusta. Tällä hetkellä ollaan jälleen Lahdessa Vierumäeltä palanneena. Meillä oli aivan mahtava reissu Erikan sekä hänen äitinsä kanssa. Kiitos vielä kerran ihanille seuralaisille. Meidän visiittiin Vierumäellä mahtui muun muassa: 


- Squashin pelaamista hikipinnassa aamuisin
- Järvessä uimista 
- Ryhmäliikunta tunti, joka oli kieltämättä tehokas
- Soutelua

Vierumäkii

- Tennistä
- Twilight-leffojen katsomista ja Edwardiin ihastumista 
- Suppausta! 
- Vesisadetta sekä auringonpaistetta

Vierumäki3

- Hyvää ruokaa ja paljon marjoja/hedelmiä
- Opiskelupaikkojen saamisesta johtuvaa intoilua
- Paljon naurua ja kikatusta
- Vesi-ilmapallosotaa

Vierumäki2
Millaisissa merkeissä muiden viikot on sujuneet?

- Viivi 

12 June 2016

HOW I STAY MOTIVATED?

Heippa Tänään ollaan postauksen kanssa sporttisissa merkeissä. Niin kuin otsikosta voi jo päätellä, kyseessä on listaus muutamasta asiasta, jotka pitävät innostuneena sekä motivoituneena treenaamisen suhteen. Jos siis motivaatio on hukassa, tässä voisi olla muutama vinkki siihen, miten/miksi voisi jättää sen karkkipussi ja Netflixin (toki nekin on välillä sallittuja!) sivuun ja lähteä treenaamaan.

workout3

SOME 
Kyllä näin on. Sosiaalinen media on täynnä inspiroivia Instagram-tilejä, treenivideoita, motivoivia kuvia sekä quoteja, jotka tsempaavat. Mun suosikki motivoivia somekäyttäjiä on mm. Sendi Skopljak, Cassey Ho, Linn Löwes sekä Eveliina Tistelgren.

TAVOITTEET
Tavoitteet on se juttu, jotka ruokkii treenaamaan. Ilman niitä tulee fiilis, että junnaa vain paikallaan. Siksipä on niin tärkeää asettaa itselleen tavoitteita. Ne voivat olla pieni tai hieman suurempiakin, mutta heti ensimmäiseksi tavoitteeksi ei kannata asettaa esim. maratonin juoksemista, vaan on hyvä asettaa pienempiä välitavoitteita. Mulla tällä hetkellä tavoitteena leuanvedon kehittäminen sekä käsilläseisonnan hiominen.

workout

KEHITYS / TULOKSET
Kehityksen huomaaminen ruokkii ja antaa lisätehoa. Treeni-into kasvaa, kun huomaa jotain tapahtuneen sekä miettii mistä ja millainen matka on tähän pisteeseen tultu. Se antaa motivaatiota ja energiaa painamaan treeneissä entistä kovempaa tavoitteiden saavuttamiseksi.

AFTER WORKOUT-FIILIS 
Treenin jälkeinen fiilis on yksi mun suosikki jutuissa koko urheilussa. Kun hikipisarat valuu ohimoilla ja lihaksia polttelee, tietää treenanneensa. Varsinkin onnistuneen treenin jälkeen mieli on levollinen ja hyvä. Treenaminen pitää mut iloisena, energisenä, kunnianhimoisena, terveenä... Siinä siis muutama syy siihen miksi mä urheilen ja pyrin liikkumaan mahdollisimman paljon!

workout2Mitkä asiat teitä tsemppaa ja antaa motivaatiota?

Oikein energistä viikonvaihdetta kaikille!
- Viivi 

09 June 2016

BACK TO BLOND

Hejsan  Tää lomalainen istahti sängylle torkkupeiton alle postausta kirjottelemaan. Sain juuri pakattua tavarat tulevaa reissua varten. Otetaan huomenna pikkuveljen kanssa suunta kohti Lahtea. Siellä oleillaan pari päivää yhdessä ja tiistaina mä lähden hyvän ystävän kanssa viettämään laatuaikaa Vierumäelle. Sen jälkeen vielä piipahdus uudelleen Lahteen. Tällaiset suunnitelmat siis tälle viikonlopulle sekä tulevalle viikolle. Ens viikon jälkeen täytyykin tulla takas kotiin päin, sillä yhteyshaun tuloksiin ei ole enää kauaa ja täytyy käydä varmistamassa tuleva opiskelupaikka. Iiiks jännittää, vaikka mun keskiarvon pitäisikin riittää ekaan hakutoiveeseeni. Saas nähdä missä sitä jatketaan ens syksynä!

Loma starttasi (laiskottelun lisäksi) kampaaja-ajalla, jossa heilahtikin reilut neljä tuntia kampaajan käsittelyssä. Olin siis jo pitkään haikaillut vanhojen vaaleiden hiusteni perään ja etsinyt netistä erilaisia tyyli-ideoita. Sitten mieluinen visio löytyikin ja käytiin äitin kanssa varaamassa mulle aika. Lopputulos on mun mielestä aivan ihana! Oon hypistellyt näitä hiuksia ja hymyillyt peilin edessä erityisen leveää hymyä eilisestä asti. Nää vaaleat hiukset on paljon raikkaammat ja mun silmää mielyttää enemmän kuin tummat. Ainakin tunnen olevani enemmän blondi, heh. Mä siis tykkään näistä paaaljon, mutta mitäs mun ajatuksia uus fleda teissä herättää?

blonde2
blonde3
Mites muiden kesäkuu on lähtenyt käyntiin?

- Viivi 

07 June 2016

GREETINGS FROM FRANCE!

Heippa Edellisessä postauksessa tulikin mainittua meidän reissusta Nizzaan ja Monacoon ranskanryhmän kanssa sekä luvattua postauksen tekoa kyseisestä matkasta. Vietettiin siis kolme päivää aurinkoisessa Nizzassa ja yksi päivä upeassa Monacossa. Tuohon aikaan mahtui paljon, esim. formuloiden katselua, tietysti shoppailua, meressä uintia, upeiden maisemien ihastelua sekä hillitöntä naurua. Majoituttiin ranskalaisissa perheissä, ja vaikka yhteistä kieltä ei meinannut löytyöä, siitäkin selvitiin muutamia uusia kokemuksia rikkaimpana. Tämän pienen kuvapläjäyksen myötä suosittelen Nizzaa lämpimästi lomakohteeksi. Ystävällisiä ihmisiä, kauniita maisemia, rentoa meininkiä, hyvät ostosmahdollisuudet, meri sekä paljon kaikkea muutakin! 

IMG_4856
IMG_4895
DSC_0377
IMG_5374
FRANCE
IMG_5272
IMG_5183
DSC_0259
IMG_5177
IMG_5018
IMG_5138
IMG_5106
IMG_4906
IMG_4942
IMG_5392

Löytyykö muitakin Nizzassa vierrailleita tai onko se kenties tähtäimessä tulevaisuudessa?


- Viivi 

01 June 2016

SUMMER OUTFIT IDEAS

Mooi Alkuviikosta palasin takaisin Suomeen Ranskasta. Täytyy myöntää, että reissu ylitti kaikki odotukseni ja oli erityisen onnistunut. Jaan mielelläni myöhemmin kuvia sekä kokemuksia, jos kiinnostusta sitä kohtaan löytyy. Nizzassa oli lämmin, mutta niin on myös täällä Suomessakin. Siksipä uppouduin jällen kerran reiluksi aikaa Espritin sivuille selailemaan kesäisiä vaatteita ja hakemaan inspiraatiota pukeutumiseen. Samalla kokosin pari asukokonaisuutta kuviksi asti, joista toivottavasti myös te saatte jonkinlaista inspiraatiota tulevan kesän pukeutumiseen!


cityoutfit

NO. 1 // Casual city style


Ensimmäinen asu sopii hyvin esim. vaikkapa kaupunkikierrokselle hieman viileämpänäkin päivänä. Valkoinen paita sekä farkut saavat asuun lisää mielenkiintoa vaaleansinisen neuletakin, kauniin kellon sekä aurinkolaisen avulla. Päälle vielä pari suihkausta kesäistä hajuvettä niin olet valmis lähtemään ulos.

beachoutfit

NO 2. // To the beach 


Tässä asu aurinkoisille rantapäiville. Tämäkin yksinkertainen, mutta silti kaunis. Harmaan sävyinen maksimekko on rento ja kätevä vaate rannalle. Punaiset bikinit ovat ihanan pirteät ja mun silmää ainakin miellyttää niiden malli. Illalla ilman viiletessä voi mekon päälle pukea farkkutakin lämmittämään.


partyoutfit

NO. 3 // Summer party

Kolmantena on asuidea kesän juhliin. Tämä asu on ehdottomasti mun suosikki ja voisinki kuvitella pukeutuvani tällä tavalla joihinkin juhliin. Sivuja selatessani törmäsin tähän aivan upeaan jerseyhaalariin, joka kiinnitti välittömästi mun huomion. Aloin heti luomaan asua sen ympärille. Päädyin valitsemaan vain yksinkertaisia asusteita ettei asusta tulisi liian sekava. Ja onhan haalari jo itsessään todella näyttävä. Haalarin kultaisten yksityiskohtien kaveriksi valitsin kultaisen rannekorun. Kun asuun yhdistetään vielä pieni valkoinen laukku, mustat korkokengät sekä punaiset huulet ja kynnet, täydellinen asu kesän juhlia varten on valmis! 

Mikä näistä asukokonaisuuksista oli teidän suosikkinne? Mikäli Espritin tuotteet kiinnostaa enemmän, linkkiä (klick) painamalla pääset tutustumaan heidän verkkokauppaansa!

- Viivi